tiistai 26. maaliskuuta 2013

Viikko 13 -paketit + muut muistamiset

Viimeisiä maaliskuun paketteja.

------------------------------
(Klikkaamalla kuvia saat lisätietoja paketeista)
Ertzun maaliskuun paketti. On saanut myös välimuistamisen.
 
Mimmu (blogiton): "Lankalauantaina ehdin hakea myöhästyneen syntymäpäiväpakettini jonka Sny:ni oli lähettänyt, joten ehti hyvin pääsiäiseksi. Ja herkut löysivät nopeasti oikean osoitteen. Langatkin olivat oikein herkullisen näköisiä, sukkaa pukkaa kunhan ehtii, helmistä tyttö ehti jo aloittaa... Kiitos ylläristä SNY."

Elämää hetkessä ja välimuistaminen.

puikotjakoukku on saanut välimuistamisen.
 
Susanna Maalta on saanut pääsiäiseksi kivan yllärin.

MysteryKnitter on saanut myös kortin. (klikkaa nimeä)
Marelo on saanut pääsiäiseksi kauniin kortin. (klikkaa nimeä)

Ansun maaliskuun paketti.

Piikkis on saanut maaliskuun paketin.
Kvaakkuli on saanut maaliskuun paketin.
 ^aNu^ (blogiton): "Perjantaina saapui ihana paketti, jonka avasin eilen illalla. Paketista löytyi himoitsemaani lankaa ihanan keväisessä värissä, tipuja, teetä ja koristemunia. Olen aivan tee-hullu, ja aionkin tänään maistella uutta katajanmarjateetäni kaikessa rauhassa nojatuolissa, neuleen kera tietenkin. :)"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit.